Kuuma kesäblogi

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kesäblogi
RSS ikoni Sähköposti ikoni Etusivu ikoni
  • Aika aikaansa kutakin.

    Lähetetty 11.8.2010 Vartiosaari Ei kommentteja

    Perjantai 6.8. koitti ihanan aurinkoisena, niinkuin niin moni muukin aamu tänä kesänä.
    Haikeutta päivään toi ainoastaan tieto siitä, että Vartiosaari sulkisi ovensa avoimen toiminnan osalta päivän päätteeksi.. :(

    Onneksi kuitenkin ennen sitä, oli koko päivä aikaa pitää hauskaa ja nauttia kauniista kesästä ja hyvästä seurasta.

    Viimeisen päivän kunniaksi ohjaajat olivat suunnitelleet rastiradan, jossa jokainen pääsi todistamaan omat taitonsa niin frisbeegolfissa kuin tasapainoköydelläkin. Ja tottahan toki, niinkuin jokaiseen kunnon rastirataan kuuluu, myös tukkihumala näytteli radalla oman osansa. ;)

    Kiitos ihanien ja taitavien kokkien, (ja Vartsikan marjapensaiden), kisailijat pääsivät myös nauttimaan radan päätteeksi marjarahkasta. Joka muuten oli hyvää. <3

    Viimeinen päivä Vartsikassa ei ole mitään, ellei pääse banaanin kyytiin, ja niinpä banaaniajeluja olikin päivän mittaan useampia, ja jokainen kynnelle kykenevä pääsi varmasti mukaan nauttimaan kovasta vauhdista, auringosta ja vedestä. Mitä muuta sitä kesäpäivältä voi enää toivoa?

    Mutta koska mikään ei jatku ikuisesti, oli tämänkin päivän pakko loppua. 
    Onneksi kesä näyttää jatkuvan, ja aurinkokin jaksaa vielä lämmittää ihanasti. :)

    Näillä kesämuistoilla on kiva aloitella syksyä, ja ikävinä syksyiltoina voi itseään viihdyttää muistelemalla kaikkia niitä kivoja juttuja mitä Vartiosaaressa on kesän mittaan koettu.

    Me, Vartsikan työntekijät, kiitämme teitä kaikkia ihania muruja, jotka olette olleet ilahduttamassa meitä tänä kesänä. Toivottavasti mekin olemme onnistuneet, edes jossain määrin, ilahduttamaan teitä. ;)

    Syksyllä nähdään taloilla, jahka kaikki ovensa avaavat. :)

  • Vartsikka in da` house!

    Lähetetty 4.8.2010 Vartiosaari Ei kommentteja

    Kesä on tainnut hujahtaa niin nopeasti meillä Vartsikassa, että olemme unohtaneet tyystin päivittää blogia. ;)
    Mutta niinhän se vanha kansa sanoo, että: “Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.” Aloitetaan siis nyt!

    Kesä potkaistiin mukavasti käyntiin Tapahtumatuottaja-nuorten järjestämällä Beach Partyllä, jossa artistina oli loistavaakin loistavamman keikan vetänyt ASTE. Vaikka sää ei ollut ehkä suotuisin, niin meininki ja fiilis olivat verrattomat.
    Kiitos siitä kaikille teille nuppusille <3

    BeachParty2010VieraskirjaAste

    Kesän alussa Vartsikassa vietettiin myös monenlaista leiri-elämää; Tyttöjen Paratiisisaarella tehtiin aina niin ihania tyttöjen juttuja, SelviytymisSaarella päästiin testaamaan todellisia Survivor-taitoja, Teatterileirillä jokainen pääsi ilmaisemaan itseään ja Kirjansidonta-leirillä opeteltiin, yllättäen, sitomaan kirjoja. :)

    Muutenkin kesä on sujunut kuumissa tunnelmissa ja avoimin ovin.
    On vedetty banaania ja donitsia, uitu ja saunottu, pelattu pleikkaa ja leivottu. Unohtamatta tietysti frisbee-golfia ja jousiammuntaa.
    Julkisuuttakin ollaan saatu melkeinpä riittämiin!
    Sauna pääsi Kymppiuutisiin, Kiinalainen kuvausryhmä kävi vierailulla ja lisäksi Ylen radio X3M teki meistä jutun.
    Ei siis huonommin ollenkaan ;)
    Kesään on näin ollen mahtunut kaikenlaista kivaa ja mahtavaa!

    BanskuaDonitsi

    Mutta niinkuin kaikki kiva, niin tämäkin loppuu aikanaan… :(
    Saari on perjantaina 6.8. viimeistä kertaa auki tämän kesän osalta, eli kannattaa tulla tsekkaamaan tilanne, jos et ole muuten tänä kesänä vielä ehtinyt.
    Ja toki saa tulla, vaikka saari olisikin jo tuttua tutumpi. ;)

    Palatkaamme asian äärelle vielä viimeisten hullutustenkin jälkeen. ;)
    Siihen asti kiitos ja kumarrus!

  • Kansainvälisyys: Cup of looooove

    Lähetetty 2.8.2010 Carita R Ei kommentteja

    1.8.2010

    What, where, can't find!

    Lauantaiaamu valkeni Kninissä pilvisenä ja sateisena, joten jäimme koululle aamupäiväksi. Yöllinen ukkonen oli onneksi vaimentunut ja ryhmämme suomalaisnuoret olivat kerääntyneet samaan huoneeseen nukkumaan myöhäisillan kauhuleffan katsonnan jälkeen.
    Lue loppuun »

  • Kansainvälisyys: Tiivistä yhteishenkeä kera ukkosten

    Lähetetty 31.7.2010 Carita R 1 kommentti

    30.7.2010

    Croatia logo made by Joni K.

    Puoliväli leiristä on jo takanapäin ja viimeiset päivät vierähtämässä kuin siivillä. Zadarin upeiden maisemien jälkeen paluu Kninin arkeen Lue loppuun »

  • Kansainvälisyys: I love Croatia!

    Lähetetty 29.7.2010 Carita R Ei kommentteja

    Leirilla mukana.

    28.7.2010
    I love Croatia!

    Tällaisia kirjoituksia alkoi näkyä joidenkin suomalaisryhmämme nuorten käsivarsilla tiistaina.

    Osa ryhmäläisistämme haluaa jäädä tänne asumaan, mutta yritämme parhaamme mukaan saada heidät kuitenkin palaamaan kotikonnuille ensi maanantaina. 
    Lue loppuun »

  • Kansainvälisyys: The wind is blowing in Croatia!

    Lähetetty 26.7.2010 Carita R Ei kommentteja

    26.7.2010

    Rannekkeiden jakoa Hki-Vantaan lentoasemalla

    Bok! Eli moi kroatiaksi! Malmin nutan matkaryhmä on aloittanut Kroatian ryhmätapaamisensa ja täällä on kolmas leiripäivä menossa näin tiistaina. Lue loppuun »

  • Fallkullan kesätoimitus: Rastirata

    Lähetetty 26.7.2010 Fallkullan kotieläintila Ei kommentteja

    Perjantaina Fallkullassa lapsille järjestettiin rastirata, jonka päätteeksi jokainen sai syödä pannukakkua.

    Rasteja oli viisi kappaletta, ensinmäisellä rastilla lapset miettivät, mitä on tiu ja tusina, toisella kuljetettiin kananmunia lusikka suussa, kolmannella rastilla lapset punnitsivat silmämääräisesti vehnää lehmille, neljännellä rastilla lapset vetivät ponikärryä,  jossa ohjaaja oli kyydissä, viidennellä rastilla etsittiin Alokas-vuohta, jolle lausuttiin runoja ja kuudennella  lapset kasteltiin sadettajalla. Lopuksi lapset täyttivät asiakaskyselyn ja söivät pannukakkua.

  • Nuorisopuistossa suhisee: Paint-a-skate 26.7.-30.7.

    Lähetetty 23.7.2010 Pihlajamäen nuorisopuisto Ei kommentteja
    Paint-a-Skate -juliste

    Paint-a-skate 26.7.-30.7. Pihlajamäen nuorisopuistossa

    Lue loppuun »
  • KesäDösä: Viimeisiä viedään..!

    Lähetetty 14.7.2010 KesäDösä Ei kommentteja

    KesäDösä 2010 lähenee loppuaan!

    Viimeinen dösäviikko alkoi maanantaina mielettömällä meiningillä aina yhtä mahtavasta Maunulan leikkipuistosta ja jatkui tiistaina Jakomäen visiitillä, jossa pyörähdimme vain todetaksemme ihmisten kaikonneen uimarannoille viileiden vesien äärelle. Tästä viisastuneena kuuntelimme sääsammakon lupauksia ja helteiden edelleen jatkuessa päätimme tehdä viimeisestä viikostamme kokonaan rantaviikon. Eli tiistain loppuilta kului Aurinkolahden rannalla ja tänään keskiviikkona ajoimme heti aamupäivästä Lauttasaaren uimarannalle, missä molemmissa riitti vipinää ja vilskettä ihan uupumukseen asti :) !

    Huomenna torstaina määränpäämme on vielä avoin, joten ehdotuksia sopii laittaa KesäDösän Facebook-profiiliin http://www.facebook.com/KesaDosa TAI tekstarilla Dösä-puhelimeen 0403345530. Torstai on toivoa täynnä!

    Perjantaina vuorossa on jäähyväiset Pohjoisen nuorisotyöyksikön alueelle, jota olemme tänä kesänä kiertäneet uutena aluevaltauksena (Pohjoinen nuorisotyöyksikkö käsittää Ogeli-Maunula-Pakila-Torppis -nuorisotalot), joten olemme vakaasti päättäneet matkata Pakilan uimarannalle Vantaanjoen rantaan. Tulkaa tsekkaamaan mestaa, jos ette ole kulmilla koskaan käyneet?!

    Kävimme viime perjantaina katsastamassa paikkaa pikaisesti ja hyvältähän tuo vaikutti :) Samalla paikalla on aiempina kesinä ollut alueen nuoriso-ohjaajien pyörittämää Pony-beach -kesätoimintaa, jos joku muistaa? Perjantaina jätämme tosiaan jäähyväisiä koko kesäajolle, joten jos vielä et ole Dösää kohdannut, kannattaa seuraavien kahden päivän aikana kunnostautua ja raahautua meitä moikkaamaan!
    Kuvia on lisätty Facebookiin sitä mukaa, kuin on ehditty – kannattaa tsekata Dösä-profiili =) ja lisää tulee ensi viikolla, kun puramme ajoajan valokuvasaldoa.. Jossain vaiheessa aiomme saada kuvia ladattua myös KesäStadi-sivuston valokuvagalleriaan – pysykää siis kuulolla!

    Nautitaan nyt helteistä ja hei, muistakaa juoda, ettei kuuppa kuumene ja kuivahda ;)
    .MoLLa / KesäDösä

  • Fallkullan kesätoimitus: Kesätoimittajan salapaikka

    Lähetetty 14.7.2010 Fallkullan kotieläintila Ei kommentteja

    Fanny, 13

    Elisa, 13

    Eilen etsimme ja kuvasimme omia salaisia lempipaikkoja Fallkullassa. Tässä Fannyn ja Elisan salapaikat.